West Gårdin tuotevalikoima

West Gårdilla ruoka syntyy kunnioituksesta eläimiä, luontoa ja käsityötä kohtaan. Meille on tärkeää tehdä asiat huolellisesti ja vastuullisesti, perinteitä kunnioittaen mutta nykypäivän laatu- ja hygieniavaatimukset huomioiden. Tuotteet valmistetaan pienessä mittakaavassa, laatua kunnioittaen. Tuloksena on puhtaita, aitoja makuja ilman turhia lisäaineita.

Osa West Gårdin tuotteista on saanut tunnustusta laadustaan ja maustaan. Vuonna 2025 voitimme kultaa Artesaaniruoka SM-kilpailussa kahdella tuotteellamme – Andouillette tuoremakkaralla ja Lumikinkulla. Palkinto kertoo siitä, että tarkkuus ja rakkaus ruokaan näkyvät lopputuloksessa.

Teemme työtä, joka tuntuu oikealta, oli kyse sitten luomulammaslihasta, savustetuista tai ilmakuivatuista tuotteista tai yhteistyöstä muiden tuottajien kanssa. Tavoitteemme on yksinkertainen: valmistaa ruokaa, jolla on aito maku, selkeä alkuperä ja käsintehdyn työn tuntu.

Karitsa

Tuoretta kotimaista luomulampaanlihaa omalta tilaltamme Pohjassa

Lampaanliha on pakastettua, mutta muutaman kerran vuodessa on saatavilla myös tuoretta lihaa. Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuillamme saadaksesi tietää, milloin tuoretta lihaa on saatavilla. 

Tarjolla mm. sisäfileetä, ulkofileetä, paahtopaistia, entrecôtea, lampaanviulua, parikyljystä, luutonta paistia, niskaa (luullisena), potkaa (luullisena), jauhelihaa (sekä 10 % että 17 % rasvapitoisuudella) ja ribsejä.

Riista

Riistalihaa Uudenmaan paikallisista metsistä.

Tuoretta peuranlihaa ja hirvenlihaa on saatavilla pääasiassa syksyisin, mutta myös pakastettuna muina aikoina vuodesta. 

Peuranlihaa tarjolla mm. sisäfileenä, ulkofileenä, luutonta paistina, luullisena lapana ja jauhelihana (8%).


Ilmakuivatut ja palvatut tuotteet

Liha suolataan ja savustetaan hitaasti, jotta se saa tunnusomaisen makunsa. Palvatuissa tuotteissamme ei käytetä savuaromeja, vain aitoa leppäsavua. Ilmakuivattu liha saa kypsyä viileässä ja sopivassa kosteudessa, mikä antaa sille kiinteän rakenteen ja miedon suolaisuuden. Molemmat menetelmät säilyttävät lihan luonnollisella tavalla ja korostavat raaka-aineen puhdasta makua.

• Kylmäsavustetut ja ilmakuivatut tuotteet kuten Lumikinkku*, Landekinkku, Ice Lamb ja Cold Duck

• Savustetut palvituotteet kuten Saaristokinkku, luomulampaan rosvopaisti, suolaliha ja kalkkunapastrami

• ja paljon muuta!

* Lumikinkku voitti kultaa Artesaaniruoka SM -kilpailussa 2025

Salami

West Gårdin salami valmistetaan jauhetusta lihasta, johon lisätään suolaa, mausteita ja luonnollisia bakteerikantoja. Ensimmäisen fermentoinnin aikana kehittyvät salamin maku ja sille tunnusomainen punainen väri. Sen jälkeen salami saa kypsyä hitaasti tarkoin säädellyssä lämpötilassa ja kosteudessa.

• Peura Wurst (kylmäsavustettu metwurst, 120% lihapitoisuus – 59% peuranlihaa)

• Milano (ilmakuivattu salami, 140% lihapitoisuus, karkea klassikko)

• Urban Wurst (ilmakuivattu salami, 140% lihapitoisuus, karkea Mangaliza)

Herkkumakkara

West Gårdin herkkumakkarat ovat lihaisat, luonnollisen karkeat eikä sisällä kamaraa.

Tulisuus kuvataan asteikolla 1-5


• Hirvi (3) – grillimakkara
Lihapitoisuus 89% josta hirvilihaa 59%, tuore persilja, valkosipuli

• Peura (2) – hot dog nakki
Lihapitoisuus 89% josta peuranlihaa 59%

• Billnäs – kuuluisa grillimakkaramme
Lihapitoisuus 89% josta naudanlihaa (Highland cattle) 59%, rosmariini

• Bamse (3) – grillimakkara
Lihapitoisuus 79%, sulatejuusto10%, valkosipuli, chili

• Pitkä nakki (2) – "moderni" hot dog nakki
Lihapitoisuus 79%, puolikarkea

• Texas (3) – grillimakkara
Lihapitoisuus 89%, sianlihaa, tuore chili, jalapeno

• Charkin (2) – tavallinen grillimakkara
Lihapitoisuus 89%

• Chorizo (4)
Lihapitoisuus 98%, sianpaisti, tuore valkosipuli, chili

• Lammas (3)
Lihapitoisuus 89% josta lampaanlihaa 59%, yrtit, chili, valkosipuli

• Curry Wurst (3)
Lihapitoisuus 84%, puolikarkea, tuore timjami, curry

• Raaseporin lenkki (2) – lenkkimakkara
Lihapitoisuus 89%

• Kalkkuna (4) – chorizo
Kalkkuna 59%, appelsiini, rosmariini

• Wild West (2) – karkea hot dog
Villisika 79%, tuore viherpippuri

• Andouillette á la Pohja * – raakamakkara
Lampaan prinssimakkara. Sisältää sisäelimiä, olutta ja yrttejä.

* Andouillette á la Pohja voitti kultaa Artesaaniruoka SM -kilpailussa 2025

Kasvispohjaiset tuotteet

West Gård on kehittänyt myös kasvisvaihtoehdon, ja uusia tuotteita on parhaillaan työn alla.

• Nöyrä nakki (4)
Vahva ja karkea chorizo, valmistettu herneproteiinista



Ota yhteyttä West Gårdiin

Vanha Turuntie 82
10420 Pohja, Raasepori
Suomi